Piinaviikko

Piinaviikko on takanapäin ja on herätty pääsiäisaamun iloon. Ihana oli aamulla kuulla Hilman kirkas ääni että oli nähnyt ensimmäisen pääsiäismunan eteisen lipaston päällä. Hilmalla on takanapäin viime sunnuntaina alkanut oksennustauti joka tiistaina oli jo meissä kaikissa. Hilma pääsi vähän kuivahtamaan ja oli todella huonossa kunnossa, ei jaksanut siis mitään, nukkui vain. Kaksi yötä ja päivää meni valvoessa ja vahdatessa kun piti saada menemään nestettä väh. desi tunnissa. Kärsimys tulee lähelle kun sen näkee omassa lapsessa ja tuntee omassa sydämessä huolta ja hätää toisen puolesta. Tätä kai tämä lapsiperheen arki on, tautia tulee ja menee ja vanhemmat(erityisesti äiti) vain venyy tilanteen mukaan. Mutta ihana oli huomata myös miehessä sellaista huolehtimista perhettä ja lasta kohtaan kun tauti oli pahimmillaan meissä kaikissa. Ja miten mieskin voi hätäillä sairaan lapsen vierellä.