Voi taas todeta että historia toistaa itseään ja jokainen sukupolvi tekee samat virheet.
Useampi varmastikin muistaa koulun oppitunneilta jotakin luterilaisen kirkon syntyhistoriasta. Ajasta jolloin Martti Luther naulasi teesinsä kirkon oveen ja käänsi Saksan kansalle omankielisen Raamatun. Raamattu oli katolisen kirkon tahdon mukaisesti ainoastaan latinaksi käännetty. Luther saksalaisena pappina ja teologina tahtoi perata ja puhdistaa katolisesta kirkosta kaiken epäraamatullisen, kuten esimerkiksi anekaupan. Sen lisäksi hän tahtoi – totuuden tuntoon päässeenä – julistaa evankeliumia ja vapauttaa kansansa synninkahleesta jossa katolinen kirkko kansaa piti, ymmärtämättömyyttään tai vallan vuoksi. Yhtenä parhaimmista keinoista tähän vapauttamiseen Martti oivalsi kääntää kansalle saksankielisen Raamatun. Kansan oppiessa lukemaan itse Raamattunsa, he myös itse itsensä vapauttivat vääristä opeista. He itse lukivat Raamatustansa mikä on syntiä, kuinka se sovitetaan, kenen synnit voi ja tarvitsee olla sovittamassa, ja ennen kaikkea kenessä syntien sovitus oli jo 1500 vuotta aiemmin tapahtunut.
Nyt 2000-luvulla ja 500 vuotta myöhemmin tietämättämme toistamme tämän saman. Olemme tulleet hyvin samankaltaiseen tilanteeseen. Meillä on Raamattuja enemmän kuin koskaan mutta me emme käytä ja lue niitä. Me olemme samalla tavalla kuuntelemassa ”pyhiä miehiä” kuten 1500-luvulla mutta emme itse jaksa vaivautua lukemaan ja tarkistamaan näitten ”pyhien miesten” puheita. Olemme huomattavasti paremmassa asemassa kuin 1500-luvun lukutaidoton saksalainen maamies. Hänen kun täytyi tyytyä siihen mitä pappi kirkossa julisti kirjoituksista joita liekö itsekään ymmärtänyt. Me emme kuitenkaan käytä tätä etuoikeutta ja lahjaa jota myöskin sivistyksen merkkinä pidetään – lukutaitoa. Olemme muuttuneet lammaslaumaksi joka ei tunnista paimenensa ääntä vaan ryntäilee laitumellaan, ravintonsa polkien, aina mukavimmalta kuulostavaa ääntä kohti. Sudet ovat pukeutuneet paimenen asuun ja opetelleet ääntämään houkuttelevasti. Näitä susia riittää maailmassa ja taisi jokin Docventures-jaksokin näistä susista kertoa.
Ihminen on uskonnollinen, se on aina sitä ollut ja se tulee sitä olemaan ihmiskunnan loppuun asti. Alusta lähtien ihminen on rakentanut alttareita ja uhrannut sitten näillä tuntemattomille jumalille. Raamattu sekä monet muut historiankirjat todistavat tästä, ja nykyaikanakin ihmiset edelleen kokoontuvat pyhille paikoilleen. Toki kaikkina aikoina on löytynyt myös heitäkin jotka järkeen ja oman aikansa sivistykseen nojautuen ovat perustelleet kieltäytymyksensä rakentaa yhteistä alttaria – millekään jumalille. Näennäisesti usein näyttääkin olevan näin että he ovat päässeet eroon turhista jumalista kunnes paljastuu jotakin vielä kummallisempaa, tai sitten yksinkertaisesti maallisen materialismin ja rahan palvontaa. Ihminen voi palvoa myös itseään ja narsististen piirteiden lisääntyminen yhteiskunnassamme tukee tätä. Narsistinen ihminen pyrkii alistamaan ympärillään olevat – palvomaan itseään.
Miksi sitten on näin? Miksi tämä vain jatkuu ja jatkuu? Koittaako vapautus milloinkaan?
vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”.
1 Mooseksen kirja 3:5
Syyllisyys on avainsanojamme. Sille pitäisi tehdä jotakin kun se niin kovin ääntelee sisimmässämme. Osa sivistyneistä ihmisistä on oppinut syyttämään kirkkoa ja Raamattua kun heidän omatuntonsa kolkuttelee ”Jollette te saarnaisi niin me emme tuntisi pistoa sydämissämme. Olkaa siis vaiti.” Mutta entä kun nämä eivät aikoihin ole edes käyneet kirkoissamme? Entä kun heidän kosketuspintansa kaikkeen hengelliseen on ohentunut olemattomaksi? Entä kun missään ei nykyään tarvitse olla tekemisissä hengellisten asioiden kanssa jollei halua? Kuitenkin se pisto omassatunnossa käy välillä sietämättömäksi. Entäs nämä joilla ei ole pappia, Raamattua tai kirkkoa, ja kuitenkin he toimivat hyvin pitkälle samalla tavalla kuin sivistyneissä länsimaissakin(joskus sivistyneemminkin). Aivan kuin jokin sisäänrakennettu ajaisi heitä toimimaan moraalisesti ja eettisesti oikealla tavalla ”Älä tee toisille, mitä et halua toisten tekevän itsellesi”. Tämän rikkominen tiiviissä yhteisössä johtaa rangaistukseen. Mahdollisesti syyllinen joutui yhteisön ulkopuolelle. Rikkoja joutui kokemaan ”Kainin kohtalon”.
Pitääkö siis paikkansa se mitä tapahtui paratiisissa? Käärmeen(saatanan) pettämänä hedelmän syönti olikin pahinta mitä ihmiselle saattoi tapahtua. Hedelmänpala jäi kurkkuun ja siitä lähtien olemme sitä kakostelleet pois. Silmät todella avautuivat kosteina ja tulimme tuntemaan hyvän ja pahan. Usein tämä ikävä kyllä toimii nurinkurisesti – näemme itsessämme enemmän hyvää ja toisissa sen pahan. Tällainen on perisyntinen luontomme – kierompi kuin savolaisuus.
Mitä tähän sitten pitäisi ottaa lääkkeeksi? Menenkö ja avaan kurkkuni jotta saan sen palan sieltä pois?
Entä jos ryhdyt itse tutkimaan ja lukemaan? Sinulla on loppuelämä aikaa. Syyllisyydelle on ratkaisu mutta jokaisen on se itse etsittävä. Minä voin neuvoa vain polun alkupäähän mutta jokaisen on se polku yksin kuljettava tai oikeastaan se polku on itse raivattava. Parasta lääkettä syyllisyyteen tarjoaa se maailmankaikkeuden bestseller, se kirjamyyntien ykkönen juuri sen vuoksi että sitä lääkettä hakevat muutkin. Lue pienet pätkät päivittäin avoimin mielin, alkaen Uudesta Testamentista. Samalla voit myös kerrata Katekismuksen opit http://www.evl.fi/katekismus/
Mikäli Raamattua ei löydy kotoa niin netistä löytyy lukemattomia versioita http://www.evl.fi/raamattu/
Mahdollisesti palaan aiheeseen tai sitten en.