Olin suorittamassa opiskeluihin kuuluvaa työssäoppimisjaksoa eräässä päiväkodissa.
Työssäoppimisjakso sattui keväälle, pääsiäisen aikaan.
Päiväkodista oli käyty joka kuukausi srk:n pitämässä pyhäkoulussa läheisessä kirkossa. Jostakin syystä pääsiäisen aikaan ei ollut tulossa mitään pyhäkoulua joten ajattelin että jos vaan päiväkodille sopii, niin voisin pitää pyhäkouluhetken päiväkodissa ja saisin samalla suorittaa opiskeluihin kuuluvia tuokioita.
Päiväkodista tähän suostuttiin ilomielin ja ajattelin että totta kai pääsiäisen aikaan pidän pyhäkoulun pääsiäisen tapahtumista.
Sain hakea kotiseurakunnasta materiaalia pyhäkoulutuokioon ja kovasti pohdin ja mietin että miten pyhäkouluhetken pidän. Päiväkodin lapsia olisi tulossa 20 lasta iältään 2-6v. sekä työntekijöitä.
Sain päiväkodista käyttööni ison tilan, minne sitten valmistelin kaikki paikoilleen ja laitoin havaintomateriaalit esille. Ajattelin että nyt on kaikki valmiina pyhäkoulua varten ja jätin tilan odottamaan sovittua aikaa ja poistuin päiväkotiryhmän luokse. Kun sovittu aika lähestyi, menin pyhäkoulua varten varattuun tilaan takaisin ja mitä näinkään!
Kaikki oli levällään! Havaintomateriaalit oli mikä missäkin ja osa oli mennyt vähän rikkikin ja etsin materiaalia sieltä ja täältä mihin niitä oli levitelty. Ihmettelin että mitä ihmettä on tapahtunut, voinko pitää koko pyhäkoulua! Aivan sekavin miettein sain etsittyä kaikki tavarat ja laitettua tilan aika lailla samanlaiseksi kuin alunperinkin. Joten kaikki oli valmiina pyhäkoulua varten.
Lapset ohjaajineen tulivat paikalle ja jokainen löysi oman paikkansa. Mukana oli yksi erityistä tukea tarvitseva lapsi sekä muutama muu tosi levoton lapsi. Tietysti minua jännitti että malttavatko he ollenkaan pysyä paikoillaan ja mitä sitten jos he ”riehaantuvat” eivätkä malta kuunnella. Tällä yhdellä erityistä tukea tarvitsevalla lapsella on oma henkilökohtainen avustaja mutta tämä ei päässyt jostakin syystä nyt paikalle ja niinpä lasta oli luvannut katsoa eräs toinen ohjaaja ja tämä ohjaaja istui tämän lapsen viereen, varmuuden vuoksi jos tämä ei malta pysyä paikoillaan.
Kun kaikki lapset olivat löytäneet oman paikkansa, aloitin pyhäkoulun. Olin tehnyt eteen kaksi paikkaa; toinen paikka kuvasi Golgataa ja toinen puutarhahautaa. Itse istuin tuolilla näiden paikkojen välissä. Golgata oli vasemmalla puolellani ja olin laittanut siihen mustan kankaan, muutaman kiven ja puisen, yksinkertaisen ristin. Puutarhahaudan tein sellaiseksi kuin se kuvataan Raamatussa eli olin laittanut kalliohaudan ja sen eteen kiven, ympärille kukkia ja vaaleanvihreä kangas pohjalle. Halusin kuvata ne vastakohtina, Golgata on kuoleman, surun ja murheen paikka ja puutarhahauta on ilon, toivon ja elämän paikka.
Aloitin kertomalla siitä mitä tapahtui Golgatalla. Halusin kertoa asiat lasten tasoisesti, en pelottelemalla enkä niin että lapset ahdistuisivat. Mutta toisaalta halusin olla myös totuudellinen ja kertoa asiat niin kuin ne ovat Raamatussa kerrottu. Kerroin lapsille mitä synti on ( eli kaikki pahat ajatukset, teot ja laiminlyönnit ovat syntiä ja avasin niitä lapsille eli jos esim. lapsi kiusaa jotakin, tai puhuu pahasti jostakin toisesta lapsesta, niin silloin hän tekee väärin, syntiä). Kerroin myös että synti erottaa meidät Jumalasta ja että Jumala on pyhä. Hänessä ei ole mitään väärää. Minulla paloi Golgatan paikalla myös kynttilä. Se kuvasti Jeesuksen elämää. Mutta sitten kerroin että Jeesus on sovittanut meidän kaikkien lasten ja aikuisten synnit Golgatalla kuollessaan ristillä ja meillä on Jeesuksen kautta pääsy Taivaan Isän luo. Kerroin myös että Jeesus oli synnitön mutta koska Hän rakasti meitä, niin Hän suostui kärsimään sen rangaistuksen mikä meille olisi kuulunut. Tässä vaiheessa puhalsin kynttilän sammuksiin ja kerroin että Jeesus antoi henkensä eli kuoli meidän pahojen tekojen puolesta. Sitten kerroin että tämän jälkeen Jeesus haudattiin puutarhahautaan.
Lapset kuuntelivat hievahtamatta ja heidän katseensa olivat porautuneet minuun ja Golgataan. Mutta koska pääsiäiskertomus ei pääty ristille vaan jatkuu puutarhahaudalle niin jatkoin kertomusta eteenpäin. Eräs levottomampi lapsi joutui lähtemään tässä vaiheessa, hän ei malttanut kuunnella enää ja niinpä ohjaaja vei hänet pois että hän ei häiritsisi muita.
Siispä siirryimme puutarhahaudalle. Jatkoin kertomusta siitä kuinka opetuslapset olivat aivan murheissaan koska Jeesus oli kuollut. Kerroin myös kuinka enkeli vieritti kiven haudan suulta ja kuinka naiset menivät pääsiäisaamuna haudalle ja mitä he näkivätkään siellä. Hauta oli tyhjä ja enkeli kertoi naisille että Jeesus on noussut kuolleista! Jeesus elää! Kerroin lapsille että koska Jeesus oli synnitön niin kuolema ei voinut Häntä pitää ( synnin palkkahan on kuolema) ja että Jeesus elää nytkin ja siksi Hän voi meitä tänäkin päivänä auttaa! Lapset malttoivat kuunnella tosi hyvin ja käytin havaintomateriaalina nukkeja naisina ja enkelinä. Lisäksi sytytin kynttilän uudestaan palamaan kuvastamaan Jeesuksen elämää ja ylösnousemusta.
Olin varannut hartauden loppuun erään pääsiäiseen liittyvän lasten virren ja olin laittanut virsikirjan tuolini alle valmiiksi ennen hartauden alkua. Nyt kun sitä tarvitsin niin sitä ei löytynyt mistään. Ihmettelin sitä siinä koska ihan varmasti olin sen kirjan siihen laittanut. No, minulla oli mukana eräs itse tehty ”laulukirja” jonka sanat menevät ukko Nooan nuotilla näin: ”Synnin mustat tahrat peittää koko sydämen, kysyt mitä tehdä, Jeesus vastaa että, tule tule ristin luokse, sydän puhdistuu.”
Ajattelin että no otetaan nyt sitten tämä laulu tähän kun sitä virsikirjaakaan ei löytynyt.
Kun olimme laulaneet tämän laulun oli hartauskin lopuillaan. En enää muista otinko tähän vielä vapaasti jonkun rukouksen mutta kuitenkin rupesin lopettelemaan hartautta. Tässä vaiheessa tapahtui jotain ihmeellistä! Yksi niistä erityistä tukea tarvitsevista lapsista nousi seisomaan ( ihmeellistä oli jo se että poika oli pysynyt aloillaan koko hartauden ajan) ja hän viittasi kovasti käsi ylhäällä. Sitten hän huusi minulle että:” Opettaja, opettaja! Minä tunsin että Jeesus kosketti minua olkapäähän!” Tämän pojan kasvot oikein loistivat ja hän oli täynnä intoa ja iloa! Itse menin niin hämilleni hänen sanoistaan että en osannut oikein sanoa mitään. Ihmettelin vaan että mitä nyt tapahtuu! Annoin lapsille mukaan värityskuvat pääsiäisen sanomaan liittyen ja lapset rupesivat lähtemään ohjaajien kanssa omalle puolelleen.
Jäin siivoamaan jälkiä ja ihmettelin koko hartautta. Minua oli aluksi jännittänyt ihan hirveästi ja nyt koko tilanne oli ohi. Tuleekohan tästä hartaudesta minkälainen palaute päiväkodin työntekijöiltä? Olinko puhunut heidän mielestään jotakin väärin, mitä he miettivät kun puhuin lapsille synnistä jne. Tämmöisin ajatuksin menin päiväkotiryhmän luo. Kun menin sinne niin heti luokseni tuli tämän erityistä tukea tarvitsevan lapsen oma henkilökohtainen avustaja (joka ei siis pääsyt mukaan hartauteen). Hän kysyi minulta heti että mitä minä puhuin siellä (hartaudessa)? Sanoin että puhuin pääsiäisestä ja kysyin vielä että miten niin, olenko puhunut jotain väärin? Tähän hän sanoi että ei todellakaan vaan hän ihmetteli tätä lasta, joka oli tullut hänelle suurella äänellä kertomaan että: ”Jeesus kosketti minua olkapäähän!” Lisäksi hän sanoi että hän olisi halunnut nähdä sen ihmeen että tämä lapsi istuu aloillaan koko hartauden ajan! Ei kuulema yleensä istu missään aloillaan. Tämän lapsen viestivihkoon kirjoitettiin myös tämä kokemus pyhäkoulusta. (Myöhemmin kun lasta tultiin hakemaan, hänen vanhemmalle kerrottiin tästä pyhäkouluhetkestä ja kokemuksesta ja vanhempi vain ihmetteli että miten on mahdollista kun heillä ei hengellisiä asioita puhuta kotona ollenkaan eikä lapsi ole Jeesuksestakaan kuullut.)
Päiväkodin täytti ihmeellinen kuhina, kaikki työntekijät ihmettelivät tapahtunutta ääneen ja lapset värittivät innoissaan värityskuviaan. Mennessäni pesemään käsiäni vessaan sinne tuli yksi toinen työntekijä joka oli myös ollut hartaudessa mukana kuuntelemassa. Hän sanoi minulle: ” Siellä pyhäkoulussa oli niin ihana tunnelmakin.” Jostain vain sain tällaiset ihmeelliset sanat jotka siinä sanoin hänelle: ” Siellä missä Jumalan sanaa julistetaan, siellä vaikuttaa Pyhä Henki.”
Muutamaa tuntia myöhemmin tästä tapahtui vielä seuraavaa:
Eräs lapsi (joka oli jouduttu hartaudessa poistamaan häiriökäytöksen takia), käyttäytyi tosi törkeästi yhtä hoitajaa kohtaan. Tämän lapsen otti mukaansa sitten eräs henkilökohtainen avustaja, vei hänet muualle rauhoittumaan ja miettimään käytöstään. Kun he olivat siellä jonkin aikaa olleet kahdestaan, niin tämä lapsi oli ruvennut tälle avustajalle puhumaan seuraavasti: ”Minä tein väärin, minä tein syntiä sitä hoitajaa kohtaan. Nyt minun pitää mennä pyytämään häneltä anteeksi.”
Tämä avustaja oli kuunnellut tätä lasta aivan ihmeissään ja sanonut että totta kai voit mennä pyytämään anteeksi. Niinpä he olivat menneet yhdessä tämän hoitajan luo ja tämä lapsi oli pyytänyt tältä hoitajalta anteeksi! Mikä ihmeellinen kokemus tämäkin! Eli tämä lapsi oli sen verran kerennyt kuunnella hartautta että hänelle oli jäänyt mieleen mitä synti on ja hän ymmärsi että hän oli nyt tehnyt väärin tätä hoitajaa kohtaan.
Jatkoa seuraa….