Varjele rikkauksilta!

Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka: Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää,
Sananlaskujen kirja 30:7-8

Tämä on erikoinen pyyntö jollemme tunne ihmisluontoa. Jumalaa pyydetään varjelemaan köyhyydeltä mutta myös rikkaudelta. Köyhyydeltä varjelemisen nyt vielä ymmärtää, mutta että rikkaudeltakin pitäisi varjella? Eikö rikkaudella sitten voisi auttaa köyhiä ja helpottaa toisten ahdinkoa? Eikö rikkaus siinä suhteessa olisi todella hyvä asia? Eikö tämä rukoilija ole oikein ymmärtänyt rikkaudesta tulevaa hyötyä? Ei tämä rukoilija varmaankaan ihan tuota tarkoittanut. Määräosaan leipääkö hän vain muka tahtoisi tyytyä? Taitaa olla vain yhtä hurskastelua toisten edessä.

Kuitenkin rukoilija ensimmäiseksi pyytää elämäänsä vilpittömyyttä ja että puheensa olisi aina rehellistä. Vieläpä koko loppuelämänsä ajaksi hän tällaista varjelusta pyytää. Aika erikoista olisi jos jo seuraavassa lauseessa lipsahtaisi. Ei, uskon että tätä rukousta ei lausuttu hetken mielijohteessa. Tätä oli varmasti pohdiskeltu ja mietitty jo jonkin aikaa. Kenties taustalla oli omakohtaista kokemustakin.

Eikö ole niin, että epärehellisyys, vilppi ja valhe kääntyy lopulta aina itseä vastaan. Voi menettää ystävät vilpillisten tekojensa ja valheellisten puheidensa vuoksi, tai voi jopa menettää vapautensa ja joutua vangituksi. Itsepetos on kuitenkin – näin uskon – kaikesta petollisuudesta surkuteltavinta, ja uskon rukoilijan tarkoittavan tässä juuri tätä.

Mikä hyöty on ihmiselle siitä että hän rukoilee Jumalalta apua elämäänsä, taisteluihinsa, kiusauksiinsa, vaivoihinsa ja vaikka mihin, jollei hän ole rukouksissaan rehellinen?

”Auta minua tämän pullon jälkeen…”

Pyytää apua ja samalla toivoo ettei pullo koskaan tyhjenisi.

Kerrotaan miehestä joka joutui veden varaan. Hukkumaisillaan ollessaan hän kääntyi Jumalan puoleen ja rukoili: ”Herra, jos nyt autat, niin…”. Miten lie lupaus päättynyt mutta apu kuitenkin tuli puun oksan muodossa johon käsi osui. Alkaessaan vetää itseään kuiville mies jo empi lupaustaan: ”Kiitos, tästä minä pärjäänkin jo itse.” Silloin oksa napsahti poikki.

Rukoilija oli todennäköisesti oppinut tuntemaan oman petollisen sydämensä ja luonteensa heikkouden. Hän ensin tunnustaakin tämän ja pyytää avun ensisijaisesti tähän oireeseen. Hän pyytää Jumalaa huomioimaan tämän vajavuuden itsessään ja että Jumala tästä huolimatta kuulisi hänen seuraavatkin pyyntönsä. Hän tuntee sydämensä kiinnittyneen maalliseen hyvään ja että huoli toimeentulosta sekä köyhyyden pelko pyörivät ajatuksissa useammin kuin luottamus Jumalaan.

Lahja niin usein syrjäyttää lahjan antajan. Osaisinpa olla vain kiitollinen kun minulla kuitenkin on asiat todella hyvin.

Päivän teksti katkeaa kesken. Kristitty tuntee tämän jatkon ja liitänkin sen tähän loppuun. Siinä rukoilija ilmoittaa miksi hän näitä anoo Jumalaltaan.

etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: ”Kuka on Herra?” ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.
Sananlaskujen kirja 30:9