Iisalmen emeritus kirkkoherra Arno Toivasen kirjoitus Iisalmen Sanomissa 3.11.2010.
Viime viikon yleisönosastossa homoseksuaalisuuskeskustelun taustaksi nostettiin mielestäni aivan oikein kysymys Raamatusta. Kirjoituksessa hahmoteltiin yksinkertaistavin vedoin kaksi erilaista raamattunäkemystä, joiden pohjalta nousee erilainen tulkinta keskustelussa vellovaan moraalikysymykseen.
Lutherin raamattukäsityksessä Kristus nousee kaiken keskukseksi. Näin on myös reformoidun kirkon ajattelussa. Vivahde-ero näissä näkemyksissä toki on.
Olennaista on kuitenkin se, ettei Lutherista saa nykyisin kirkossamme vallalla olevan liberaalin teologian opettajaa. Hän tukeutui sekä opin että moraalin alueella aina vain Raamattuun, jonka hän selkeästi käsitti Jumalan sanaksi.
Jo Vähässä katekismuksessa esitettyään Vanhan testamentin keskeisen moraalilain myös meitä kristittyjä velvoittavaksi ohjeeksi Luther päättää jakson kysymykseen: ”Mitä Jumala kaikista näistä käskyistä sanoo?” Ja hän vastaa Vanhan testamentin sitaatilla.
Lutherille koko Raamattu oli Jumalan sanaa ja sellaisena velvoittavaa. Lutherille on kokonaan vieras nykyisin vallitseva ajatus, jonka mukaan ihmisjärjen ja omantunnon löytämät Jumalan sanasta poikkeavat ”totuudet” voivat olla Raamattua pätevämpiä.
”Kirkkoa on aina uudistettava.” Totta, mutta Lutherille uudistus oli paluuta Raamattuun, nyt taas tahdotaan kääntyä pois Raamatusta. Näin kuitenkin joudutaan sellaiseen subjektiivisuuden suohon, josta ei ole ulospääsyä. Jokainen tekee omaantuntoonsa vedoten mitä haluaa.
Lutherille Kristus-keskeisyys ei merkinnyt lain poistamista vaan lain ja armon oikeaa suhdetta. Laki ajaa ihmisen Kristuksen luo. Vastaavasti Lutherin mukaan Jeesusta ja hänen valtuuttamiaan ja hänen opetustaan levittäviä apostoleita eikä hänestä ennustaneita Vanhan testamentin profeettoja voi erottaa toisistaan. Antaessaan ilmoituksensa Jumala käytti sekä Poikaansa että apostoleita ja profeettoja.
Kirjoituksessa mainitut kirkkomme sisäiset liikkeet ovat halunneet rakentaa nimenomaan sille perusajatukselle, että uskonpuhdistuksen keskeiset periaatteet ovat edelleen kirkkomme uskon ja toiminnan perusta.
Lutherin ajatusten rikkaus ja monipuolisuus antavat tilaa erilaisille vivahteille niin, että pietistissävyinen evankelioiva kristillisyys (Kansanlähetys) ja luterilaisen ortodoksian ajattelutapa (Luther säätiö) toistavat molemmat uskollisesti uskonpuhdistajan keskeisiä näkemyksiä.
Lisäksi voidaan todeta, että vakava ekumeeninen työskentely ei mitätöi kirkkojen välisiä eroja vaan etsii niitä asioita, jotka ovat yhteisiä kaikille kristityille.
ARNO TOIVANEN
uskoo on jo hukassa. Sillä niin kauan kuin suuri yleisö pysyy pystyssä, niinkauan hänkin seisoo, mutta hän ei seiso Jumalan sanan perustuksella, vaan perustaa ihmisten harhaluuloihin; hän pitää mahdottomana, että niin moni etevä mies voisi erehtyä, eikä ajattele että Jumala sitä vastoin nimenomaan sanoo: Monien ja suurten miesten pitää erehtymän. Tämä astuu selvästi esille silloin, kun kuoleman hetki tulee. Päinvastoin tulee kunkin ihmisen yksinomaan sentähden jotakin uskoa, kun se on Jumalan sanaa ja kun hänellä on sydämessänsä vakuutus siitä, että se on tosi, vaikkakin enkeli taivaasta tai koko maailma toisin saarnaisivat.
