Nyt kun tätä Olli Aallon tapausta julkisesti puidaan yhteiskunnassa, niin haluan minäkin sanoa sanasen tästä asiasta niin kuin olen Raamatun Sanan pohjalta ymmärtänyt. Omasta kärsimyksestään käsin voi ihminen yleensä toista lohduttaa.
Olli ei suinkaan ole ainoa joka kärsii heikosta itsetunnosta ja kokee alemmuuden tunnetta. Luen itsenikin tähän joukkoon ja mielestäni nämä omat kipupisteeni ovat hyviä esimerkkejä. Isänä oleminen, aviomiehen rooli, työyhteisön jäsenenä ja luottamustehtävissä toimiminen ovat muutamia ajankohtaisiakin kriisejäni. Näissä kriiseissä olemme vajavaisia ja sellaisia saamme ollakin tai ennemminkin joudumme olemaan. Kirjoitan kriiseistä, koska uusi elämäntilanne – kuten esimerkiksi isyys on – yleensä myös on kriisi.
Näissä kriiseissä elämistä eivät lähimmäiset useinkaan helpota. Useimmiten me lähimmäiset olemme polkemassa toisen itsetuntoa maanrakoon. ”Sinun tulisi olla tällainen isä!”: halutaan laittaa muottiin. Sellaisiahan me olemme, me perisyntiset ja Aadamin jälkeläiset. Mahdollisesti Ollikin koki lapsuudessaan traumaattisena sen kerran kun hän ei saanutkaan, vaikka tahtoi, sitä mekkoa päälleen pukea – kuten olen kuullut. Ihminen ei useinkaan ymmärrä tekojensa ja sanojensa seurauksia.
Meillä kaikilla on omat kipuilumme mutta me emme voi paeta niitä. En halua jättää lapsiani vaikka en aina tunnekaan olevani hyvä isä. En myöskään tahdo eroon aviopuolisostani vaikka aviomiehenä ansaitsisin välillä ”kaulimesta”. Työnikin minun on tehtävä niillä kyvyillä ja taidoilla jotka minulle on suotu, vaikka tunnenkin olevani kelvoton työntekijä ja se hankala tapaus työyhteisössäni. Ja usein ihmettelen olenko sen luottamuksen arvoinen joka minulle tehtävissäni on annettu.
Me teemme virheitä ja teemme asioita joita emme tahtoisi, koska olemme syntisiä. Olemme kaikki samassa Jumalan koulussa. Emme oppiaksemme täydellisiksi vaan oppiaksemme siitä armosta joka meille on valmistettu Jeesuksessa Kristuksessa. Olemme toivottavasti oppimassa armollisiksi toisillemme, anteeksiantamista sekä itsensä ja toisen hyväksymistä. En tarkoita synnin hyväksymistä vaan vajavaisuuden.
Jumala ei halua, tai ennemminkin ei voi tehdä tätä maailmaa ja meitä täydellisiksi. Se ei suinkaan johdu siitä että Hän tekisi virheitä, vaan siitä että tämä maailma on syntiinlankeemuksessa alistettu synnin alaisuuteen. Olemme kaikki osallisia – tahdomme tai emme – tästä kirouksesta. Tämän kirouksen alaisina me teemme virheitä, elämme väärin elämäämme, meillä on sairautta tai olemme olleet sairaita jo syntyessämme. Ja meidän tekomme vaikuttavat lastemme ja lähimmäistemme elämään.
Maailmassa on paljon epäoikeudenmukaisuutta josta myöskin Jumalaa syytetään sanoen: ”Jos Jumala on olemassa, miksi Hän ei tee mitään?” Kirous on läsnä myös kuoleman muodossa, jota emme ”onneksi” ole kyenneet poistamaan. Emme kuitenkaan hyväksy tällaista olosuhdetta ja se onkin sääli, sillä yrittämällä kaikin voimin poistaa tätä kirousta maailmasta lisäämme vain tuskaamme ja kirouskin tuntuu sen myötä vain vahvistuvan. Esimerkkinä ”armomurhat”, abortit, jatkuva kilpailu ja suoritus yhteiskunnassa. Heikkoutta ja sairautta ei hyväksytä, vaan se on suljettava ja eliminoitava pois.
Emme itse kykene tästä kirouksesta vapautumaan vaan se on Jumalamme tehtävä ja Hän on jo sen tehnytkin. Pyhän Raamatun mukaan on vain Jumala, joka ei virheitä tee. Hänessä ei ole virheitä, pahuutta tai vajavaisuutta. Hänessä on vain hyvyyttä, täydellisyyttä, rakkautta sekä oikeudenmukaisuutta, jota myöskään emme saa unohtaa. Hän kyllä kykenee paikkaamaan ja korjailemaan näitä meidän virheitämme, mutta tahdommeko me vastaanottaa Hänet ja Hänen parantavan työnsä?
Olen saanut kokea eheytymistä mutta sitä ennen oli hyväksyttävä tosiasiat ja kohdattava se vajavaisuus itsessä. Rukoillen olen jättänyt asian niin sanotusti ”Herran haltuun.” Olen saanut vastauksia ja saanut sitten eheytyäkin. Samaan haluan kannustaa toisiakin kuten myös Ollia. Pakeneminen, tai Ollin tapauksessa sukupuolenvaihdos, ei ole ratkaisu. Tilanne mahdollisesti vain pahentuu ruumiin silpomisen jälkeen, eikä mieli pääsekään tasapainoon vaan järkyttyy pahemmin. Jumalan armo Jeesuksessa ja tästä syntyvässä Rauhassa oleminen on ratkaisu. Niin meille kuin Ollillekin.
Jeesuksessa, Jumalan Pojassa, meidän Vapahtajassamme saamme ottaa, lahjana ja ilmaiseksi, vastaan tämän Jumalan rakkauden. Pääsemme rauhaan Jumalan kanssa, rauhaan itsemme ja lähimmäistemme kanssa ja vasta sen jälkeen kykenemme, armosta käsin, jakamaan tätä rakkautta eteenpäin. Vajavaisesti ja vajavaisina, mutta armahdettuina syntisinä saamme tätä tehdä.
Rukous on suurimpia rakkauden töitä, mitä voimme toinen toisemme puolesta tehdä. Rukoillaan Ollinkin puolesta ja siunataan häntä yhdessä. Jospa Jumala soisi ja hänkin saisi rauhan itselleen tässä kipuilussa. Saisi nähdä Jumalan parantavaa työtä elämässään, ja tulisi siten Jumalalle kiitokseksi ja ylistykseksi.