Elettiin alkuvuotta 1998. Elämäni oli täynnä bailausta, baareja, alkoholia, tupakkaa. Elin yöllä ja nukuin päivällä. Olin valmistunut ammattikoulusta reilu puoli vuotta aikaisemmin, olin muuttanut Iisalmeen omaan kämppään torin laidalle ja olin jättänyt työpaikkani. Silloinen poikaystäväni oli luisumassa takaisin huumeisiin ja meidän suhteessa oli väkivaltaa ja pettämistä. Lisäksi mummoni oli kuollut edellisenä syksynä. Koin että elämässäni ei ollut mitään tarkoitusta. Tai oli, viihde, joka ei kuitenkaan pitemmän päälle antanut mitään muuta kuin krapulan, moraalisen ja fyysisen.
Kerran ollessani baarissa kaljatuopin ääressä, yhtäkkiä mieleeni heitettiin kysymys: ”Minne menet jos nyt tähän kuolet? Niinkuin äitikin sanoi että tanssipaikalta helvettiin.” Tämä kysymys ei jättänyt minua rauhaan koska tiesin että on olemassa taivas ja helvetti. Tutustuin samoihin aikoihin erääseen henkilöön joka oli täysi ateisti ja hänen kanssaan paljon keskustelimme onko Jumalaa vai ei.
Hän oli kannassaan niin varma että tämä vaan pisti minua enemmän hämilleen: Mikä on totuus? Tätä etsintää ja hämmennystä kesti useamman kuukauden. Lisäksi minulle tuli kauhea kuolemanpelko, asunnossani oli valot päällä yötä päivää kaksi viikkoa. Tuntui että olin joutunut selkeään tienhaaraan: joko elämä Jeesuksen kanssa tai sitten millään ei ole mitään väliä, ihan sama mitä minulle tapahtuu. Jopa huumeet vilahtivat mielessäni.
Erään kerran pienin siskoni oli käymässä ja sattui sellainen hetki että olimme kämpilläni ja meillä ei ollut mitään tekemistä. Istuin nojatuolissa ja silmäni osuivat hyllyssä olevaan, äidiltä saatuun raamattuun. Silloin minulle tuli vain sellainen ajatus että rupean sitä lukemaan. Luin sitä ja ihmettelin että miten tämä jotenkin tuntuu ”avautuvan” mulle tämä teksti. Olinhan lukenut raamattua joskus aikaisemminkin mutta en ymmärtänyt sitä ja se jäi hyllyyn pölyyntymään.
Mutta nyt tuntui olevan toisin, kirja vaikutti todella mielenkiintoiselta ja puhutteli minua syvästi. Kävin saattamassa siskoni jossain vaiheessa linja-autoon ja palasin asunnolle lukemaan raamattua. Luin koko illan ja ymmärsin miksi Jeesusta sanotaan Vapahtajaksi. Hän rakasti minua ja kaikkia maailman ihmisiä niin paljon että hän antoi henkensä ristillä meidän syntien sovitukseksi. Hän on vapauttanut minut synneistäni. Illalla polvistuin kämpilläni yksinäni ja sanoin Jeesukselle: ”Jos otat minut tämmöisenä niin ota.” Tuntui niinkuin lämmin viltti olisi laskettu hartioilleni. Olin löytänyt totuuden.
Tämän jälkeen minulle tuli valtava halu lukea raamattua, en olisi muuta malttanut tehdäkään. Minua kiinnosti myös mennä seurakuntaan. Puhuin tästä parhaalle ystävälleni ja ystäväni ihmetteli tätä ja sanoi että on ihan ok jos luet raamattua kunhan en kokonaan pimahda. Hän myös houkutteli minut baarielämään vaikka koin kauheaa vastenmielisyyttä ja lankesin juomaan. En halunnut luopua siitä minkä olin juuri löytänyt. Seuraavana päivänä tartuin kuitenkin raamattuun ja sieltä hyppäsi silmiini kohta ”Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto.” Fil 1:21. Tämä teksti oli äidin kuolinilmoituksessa ja siksi se puhutteli minua voimakkaasti juuri siinä hetkessä. Teksti sai minut murtumaan täysin ja ymmärsin että vain Jeesuksessa minulla olisi todellinen elämä ja kuolema on voitettu Jeesuksen kuoleman kautta. Millään muulla ei olisi enää merkitystä. Ei sillä mitä kaverit ja sukulaiset sanoisivat, mitä naapurit ajattelisivat. Olin myös valmis jättämään poikaystäväni.
Joitakin päiviä myöhemmin menin Iisalmen helluntaiseurakuntaan ja siellä nuorten todistukset puhuttelivat minua. Kokouksen päätyttyä menin eteen rukoiltavaksi ja itkin. Koin että todella sain viedä koko elämäni ja kaikki syntini Jeesuksen ristin juurelle ja siellä puolestani rukoillut mies julisti minulle syntini anteeksi. Voi valtava sitä vapautta, sitä iloa kyynelten läpi. Itkin koko kotimatkan ja vielä asunnollani, tuntui että sille itkulle ei tule loppua. Ymmärsin jonkun aavistuksen siitä Jeesuksen rakkaudesta ja se sai minut murtumaan näin.
Jumalan aikataulu on pettämätön, pian tämän jälkeen sen aikainen kaveriporukka rupesi käyttämään mietoja huumeita, pilveä. En tiedä olisinko tässä jos Jumala ei olisi elämääni puuttunut näin konkreettisesti elämän tarkoituksettomuuden keskellä. Tupakanpoltto loppui ja Jumala vapautti minut myös alkoholista. Ja jos menin baariin niin mulle tuli selittämätön ahdistus että minun piti tulla sieltä heti pois.
Jumala halusi varjella minua ja johdattaa johonkin uuteen, pois niistä ympyröistä. Todella Hän on johdattanutkin ja varjellut omanaan kaikki nämä vuodet. Kaikesta tästä kuuluu yksin Jumalalle kunnia. Tämä kaikki kokemani on ollut vain suurta armoa tuhlaajatyttöä kohtaan ja Hän haluaa olla armollinen myös sinulle. Hän rakastaa sinua, Hän odottaa sinua. Jumalan olkoon kiitos ja kunnia, ikuisesti. Amen.